WALOA



Waloa

Wari ry on aloittanut kuntouttavan työtoiminnan ryhmän Waloa.

Waloa toimii ajalla 13.7 – 17.12.2020. Ryhmään mahtuu n. 12 asiakasta. Waloa on suunnattu työttömille maahan muuttaneille henkilöille. Vahvistamme työelämätaitoja ja käymme läpi työelämään liittyviä aiheita jokaisen tason mukaisesti. Tutustumme työelämäsanastoihin ja esimerkiksi työnhakuun tarvittaviin lomakkeistoihin. Tuemme asiakasta suomen kielen opiskelussa ja vahvistamme arjessa tarvittavaa sanastoa, käymme läpi virastoissa ja terveyspalveluissa asioimista ja keskustelemme yhteiskunnallisista asioista esim. selkouutisten muodossa! Teemme erilaisia kädentaitoja kuten ompelua, kutomista, huovutusta, virkkausta ja neulomista ja kokeilemme pientekniikoilla muitakin käsitöitä. Teemme vierailuja Jyväskylän alueella esim. käsitöihin liittyviin kohteisiin, teemme työpaikka/kouluvierailuja ja tutustumme muihin Jyväskylän kulttuurikohteisiin kuten museoihin. Tavoitteenamme on tukea kuntoutujaa kohti työelämää, vahvista arjen taitoja ja vahvistaa pystyvyyden tunnetta ja itseluottamusta. Autamme oman polun löytämisessä ja ohjaamme asiakasta kohti omia unelmia. Ryhmässä saa vertaistukea, sosiaalisia kontakteja ja tuemme toisiamme yhteisvoimin!


Waloa_raportti2021

Yhteystiedot

Voit tulla tutustumaan tai kysyä lisää puhelimitse:
Mari Korpela - työelämävalmentaja
050323 86 60
mari.korpela@wari.fi

Riikka Despontin - suomen kielen ohjaaja
riikka.despontin@wari.fi
0453180484